perjantai 2. joulukuuta 2011

Tavoitteiden täyttymisestä

Loppu häämöttää siis tämän kurssin osalta. Piti oikein käydä katsomassa noita itselleni asettamia oppimistavoitteita, ja täytyy kyllä sanoa, että suurelta osalta tavoitteet on saavutettu ja ehkäpä enemmänkin.
Moni somesovellus on tullut käyttöön, ennen käytin lähes ainoastaan facebookia, mutta nyt on muut sovellukset kyllä tehokkaammin käytössä. Kurssi on pistänyt myös miettimään sitä mitä haluan itsestäni jakaa ja millä foorumilla.
Todella tyytyväinen olen, että näin alkuvaiheessa opiskeluja tuli tosi näppäriä työvälineitä tutuiksi. Uskon, että niistä on seuraavien kolmen vuoden aikana paljon apua. Ja vaikka ei aktiivisesti nyt mitään sovelluksia käyttäisi, niin kun niiden olemassaolosta tietää, niin ne on helppo kaivaa tarvittaessa esille.
Luulen että aiemmin olin myös paljon arempi käyttämään some-juttuja, tämän kurssin avulla on tullut rohkeutta käyttää eri sivustoja varsinkin, jos joku toinen niitä on suositellut, niin niihin on uskaltautunut tutustumaan.
Kiitos vaan Katille ja Outille! Kannattaa jatkossakin tätä kurssia järjestää.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Maanantai taasen

Uusi viikko, uudet urakat.
Tällä viikolla pääsee availemaan joulukalenteria, ja ensi kuun kalenteri täytyy päivittää, jotta pystyy mahdollisimman moneen tapahtumaan osallistumaan. Ainakin muutamat joulujuhlat olisi tiedossa, muutamat kokeet, raprttien kirjoitteluja sekä sukulais- ja kaverivierailuja.
Onneksi se joulukin sieltä tulee, ja pääsee rauhoittumaan edes pariksi viikoksi. Saataisiin vaan sitä lunta, pakkasta ja valoa, niin johan jaksaisi paremmin! Mukavaa viikon alkua!!